Kepeillä kävelevästä kotiäidistä takaisin harrastuksen pariin

Posted on

Kahden lapsen kotiäidille oli kova paikka joutua viideksi viikoksi kyynärsauvojen varaan. Kun vauvavuodet oli meidän perheessä ohitettu, ajattelin aloittaa uuden harrastuksen, jossa saisin oppia uusia taitoja ja hyödyntää aiempaa tanssista saamaani osaamista. Aloitin cheerleadingin, josta minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta. Hurahdin lajiin hetkessä. Opin tekemään kärrynpyörän ensimmäistä kertaa elämässäni! Sitten tiputtiinkin kovaa ja korkealta.

Puoli vuotta harrastettuani, 6.3.2019, minulle sattui treeneissä tapaturma ja polveni vääntyi voimakkaasti sisäänpäin. Julkisessa terveydenhuollossa päivystävä lääkäri totesi vasemman polven sisemmän sivusiteen venähtäneen. Kun en kuitenkaan pystynyt jonkin ajan kuluttuakaan kunnolla jalalle varaamaan ilman pettämisen tunnetta, hakeuduin yksityiselle hoidettavaksi. Magneettikuvasta kävi ilmi, että eturistiside oli kokonaan poikki ja sisempi sivuside osittain revennyt. Edessä oli pohdinta menisinkö leikkaukseen vai kokeilisinko konservatiivista hoitolinjaa. Kysyimme neuvoa useilta tutuilta fysioterapeuteilta, kirurgilta ja itse eturistisideleikkauksen läpikäyneiltä. Saimme hyviä näkökulmia puoltamaan leikkausta, mutta myös sitä vastaan. Lopulta päätimme puolisoni kanssa, että hoidetaan nyt jalka kerralla varmasti kuntoon, kun ilman leikkausta kuntoutuminen tuntui epävarmalta jo valmiiksi huonoiksi kokemieni polvien takia.

Polvi leikattiin 25.4.2019. Kaikki meni hyvin ja eturistisiteen lisäksi korjattiin revennyt nivelkierukka. Ensimmäinen viikko mentiin leikkauksen yhteydessä fysioterapeutilta saamieni kuntoutusohjeiden varassa, kipua ja turvotusta hoitaen. Totaalinen varauskielto leikatulle jalalle tuli kolmeksi viikoksi sekä lisäksi kaksi viikkoa n.10-15kg osavarauksella.

2.5.2019 tapasin ensimmäistä kertaa Suvin.  Leikkauksesta oli kulunut viikko. Heti tuli selväksi, ettei tästä fysioterapiasta tulisi pelkkää varpaiden heiluttelua, vaan töitä saisi tehdä ihan kunnolla. Ja hyvä niin. Sain jumppaohjeet seuraavien kahden viikon ajaksi, kun jalalle ei vielä saanut varata lainkaan. Tein jumppaa ohjeita orjallisesti noudattaen. Välillä kyyneleet valuivat silmistä kun jalan koukistaminen ja ojentaminen otti niin kipeää, varsinkin heti ensimmäisenä aamulla. Lasten ja puolison oli sopeuduttava uuteen arkeen. Välillä polveen tuli iskuakin, kun lapset eivät ymmärtäneet varoa tai tarkoituksella osoittivat mieltä äitinsä muuttunutta tilannetta kohtaan. Onneksi saimme apuja isovanhemmilta, joten ensimmäisten viikkojen aikana sain levätäkin.

 

Kun sain luvan varata leikatulle jalalle 15kg, sain Suvilta uudet treeniohjeet. Kuntoutus jatkui entiseen tapaan ankaralla itsekurilla. Pää oli välillä hajota, mutta pakko oli yrittää pitää itsensä kasassa perheen takia. Yksi päivä meni itkien sängyn pohjalla. Onneksi sain vertaistukea entiseltä työkaverilta, joka oli käynyt läpi saman leikkauksen vuotta aiemmin. Häneltä sain hyviä käytännön vinkkejä ja mikä tärkeintä, ymmärrystä.

Lääkäri oli informoinut minua leikkauksenjälkeisistä komplikaatioista, joihin lukeutui mm. laskimoveritulppa. Eräänä päivänä pohkeeseeni ilmaantui poikkeavaa kipua, joka ei helpottunut lääkkeillä. Kysyin neuvoa ensihoidossa työskentelevältä mieheltäni, joka passitti minut heti päivystykseen. Päivystyksessä pohkeeni ultrattiin, eikä mitään onneksi löytynyt. Siitä reissusta selvittiin siis vain säikähdyksellä.

 

Sain heittää hyvästit kyynärsauvoille 29. 5.19. Kyllä oli lapsilla riemua, kun äiti tuli kävellen hakemaan hoidosta! Siitä eteenpäin elämä kotona jatkuikin melkein kuin mitään tapaturmaa tai leikkausta ei olisi ollutkaan. Lapset toimivat loistavina kuntouttajina. Tapaamiset Suvin kanssa jatkuivat noin viikon frekvenssillä. Sain päivitetyt kotitreeniohjeet ja kävelemistä rupesin palauttelemaan mieleen, kepit kävin kuitenkin nakkaamassa apuvälinelainaamon nurkkaan saman tien. Tapaamisissa testailtiin jalan toimintaa ja tehtiin kunnon treeniä.

Pian sain kuntosaliohjelman ja pääsin treenailemaan salille, ryhmäliikuntaan osallistumista joutuisin vielä odottelemaan. Bodypump on ollut itselleni rakas laji ja siitä haaveilinkin pitkin kesää. Heinäkuussa sain sitten luvan mennä kokeilemaan. Aluksi kokemus oli jopa hieman masentava, kun tuntui että treenaaminen piti aloittaa ikään kuin alusta, mutta olin onnellinen. Kotoa tuli paljon joustoa, jotta pääsin treenaamaan. Leikatun jalan hermotuksessa huomasin selkeää puutosta verrattuna terveeseen.

Pitkät istumisajat kipeyttivät jalkaa, onneksi sellaiseen ei tullut arjessa liikaa mahdollisuuksiakaan. Nyt kun olen aloittanut opiskelut ja päivittäin tulee istuttua pitkiä aikoja koulussa ja autossa, on alkanut arvostaa kotiäitiyden tuomaa etua omaan kuntoutumiseen. Alkuun polvi oli todella kipeä, mutta Suvin vinkeillä olen saanut siihenkin helpotusta.

Viimeinen käyntini fysioterapiassa oli 20.9.19. Testailimme jalkojen lihasten aktivoitumista ja lopuksi testattiin leikatun jalan ponnistusvoimaa suhteessa terveeseen. Eroa ei ollut enää juuri lainkaan! Kyyneleet alkoivat valua poskille, niin suuri oli helpotus ja ylpeys itsestäni ja tehdystä työstä. Paljon on prosessi pitänyt sisällään niin fyysistä kuin psyykkistäkin kipua, toivottomuutta ja turhautumista, mutta myös onnistumisen kokemuksia ja kokemuksia läheisten rakkaudesta, joka kantaa silloinkin, kun omat jalat eivät kanna.

Viimeinen lääkärin kontrolli oli 27.9.19, viisi kuukautta leikkauksen jälkeen. Leikatun jalan reiden ympärys oli nyt 0,5cm paksumpi kuin terveen jalan, kun se kaksi kuukautta sitten oli 2cm tervettä kapeampi. Kyykkyyn pääsin jo lähes alas asti ja yhden jalan kyykkykin onnistui hyvin.  Lääkärin mukaan harvoin näkee näin hyvää kuntoutumista! Kaikki liikuntarajoitteet ovat poissa ja saan lääkärin mukaan palata kontaktilajeihinkin heti halutessani. Turkoosi, valkoinen, Silver Sharks!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *