Pesäpalloilija Anna-Ester Mäkelän tarina kuntoutumisesta

Posted on

Heippa!

Mä oon Anna-Ester Mäkelä ja oon 21 vuotias seinäjokinen. Kerron itsestäni tässä vähän ensin taustoja. Oon koko elämäni urheillut ja liikkunut paljon. Ollessani eka luokalla, tulin kuulemma kotiin paperilappusen kanssa, jossa oli ilmoitus tyttöpesisjoukkueen kokoamisesta. Olin tosi innoissani ja tykästyin lajiin heti ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Oon aina ollut tosi päättäväinen ja asenteeni on ollut aina määrätietoinen mitä ikinä olenkaan tehnyt. Kaikki on tehty aina täysillä ja loppuun asti.

Huhtasen Suviin tutustuin, kun hän tuli pelinjohtajaksi vuonna 2014 SMJ:n B-tyttöihin. Pikkutyttönä mulla oli isona haaveena, että pelaan joskus Superpesistä. Sinne en ole vielä päässyt, muuta kuin vähän kokeilemaan. Pelasin viimeisen B-juniori vuoteni 2015 ja se oli elämäni paras kesä. Mulla oli hyvä kausi takana, kehityin todella paljon ja ajattelinkin, että seuraava kausi tulee olemaan vielä parempi. Motivaatio oli huipussaan ja asetin paljon tavoitteita. Pääsinkin treenaamaan SMJ:n naisten superin kanssa, mikä tuntui hienolta.

Sitten tapahtuikin jotain, jolloin tiesin että kaikki tavoitteet ja haaveet eivät toteudukaan tänä vuonna. Se oli lauantai 9.1.2016 normaali pelitilanneharjoitus. Lyönti lähti ja ajatukseni oli, että pallo kiinni ja suolataan etenijä kotipesään. Toisin kuitenkin kävi. Sain pallon kiinni ja käännyin heittämään, jolloin vasemmasta polvesta kuului järkyttävä rusahdus, lysähdin maahan huutaen. Kerkesin miettiä jo kaikki kauhuskenaariot läpi ennen kuin tuotiin kylmäpussia ja särkylääkettä. Siitä lähdettiin sitten kohti päivystystä ja myöhemmin sitten magneettikuviin. Kuvista selvisi, että polvesta oli eturistiside mennyt poikki. Ensimmäinen niistä pelottavista ajatuksista ”toteutui” eli en pelaisi kesällä. Kun se sanottiin ääneen, se tuntui todella pahalta, vaikka olin yrittänyt valmistautua siihen.

Halusin Helsinkiin operoitavaksi, koska olin kuullut Pohjola Sairaalasta paljon hyviä asioita. Tammikuun lopulla pääsin sitten leikkaukseen, kun pahimmat turvotukset olivat poissa. Leikkaus meni hyvin, mutta leikkauksen jälkeen kirurgi tuli sanomaan, että polvessa oli myös eturistisiteen lisäksi molemmat kierukat rikki, jotka eivät kuvissa näkyneet, mutta kaikki on korjattu onnistuneesti. Järkytyin ja pidättelin vain itkua, koska nyt pelikieltoa annettiin 9kk. En oikein tiennyt mitä ajatella, pää löi vain tyhjää. Se oli kova paikka sellaiselle, joka on urheillut ja liikkunut koko elämänsä ilman sen pahempia loukkaantumisia, tuntui että matto vedettiin pois jalkojen alta.

En halunnut miettiä tapahtumaa ja jäädä voivottelemaan asiaa. Halusin jatkaa eteenpäin ja oli vain jaksettava päivä kerrallaan puskea eteenpäin. Mietin että ihan sama kuinka kauan toipumisessa menee niin mä taistelen ja selviän tästä vastoinkäymisestä. Päivät eivät todellakaan olleet samanlaisia keskenään, se oli yhtä tunteiden vuoristorataa, välillä meni hyvin ja välillä kaikki meni ihan päin sitä ”tiettyä”.

Sitten aloitettiin kova kuntoutuminen fysioterapialla ja kaikki sujui hyvin. Pikkuhiljaa tapahtui edistymistä, ja pystyin treenaamaan jo todella hyvin. Noin 3kk leikkauksen jälkeen oli Helsingissä kontrollikäynti ja kaikki oli sujunut todella hyvin ja lääkärikin hämmästeli miten olin toipunut niin hyvin. Lääkäri antoikin luvan, että saisin loppu kesästä koittaa pelaamista, ja se oli mahtavin uutinen pitkään aikaan. Kokeilin pelata sinä kesänä muutamaa peliä. Loppu vuoden treenasinkin paljon ja kaikki tuntui menevän hyvin. Mutta loukkaantumiset vain seurasivat toisiaan. Lyöntiharjoituksissa pallo tuli suoraan lyöntiverkossa olleessa reiästä läpi mun vasemman silmäkulman yläpuolelle. Vahinko se oli eikä sille voinut mitään. Pysyin tajuissani kuitenkin kokoajan, mutta järkyttävä pahoinvointi alkoi saman tien ja tunsin kuinka kuhmu otsassa vain kasvoi. Ja jälleen sairaalaan päivystykseen. Pää kuvattiin ja mitään vakavaa ei onneksi näkynyt.

Siitä selvittiin onneksi vain säikähdyksellä ja pahalla aivotärähdyksellä. Nyt voin sanoa, että olen tutkitusti kovapäinen. Aivotärähdyksestä toivuttiin ja pääsin taas pikkuhiljaa palaamaan pesiksen pariin. Koko talvikauden pystyin treenaamaan ongelmitta.

Tuli vuosi 2017 ja ajattelin, että nyt ois mun vuoro jo päästä pelaamaan. Hyvä treenikausi alla ja pian sarjakausi avattaisiin. Toukokuussa äitienpäivien tienoilla meillä oli sitten ensimmäinen sarjapeli Raumalla, (pelasin siis silloin ykköspesistä) ja olin niin innoissani, että vihdoin pääsisin taas pelikentille ja nauttimaan pelaamisesta.

Se kausi loppui sitten taas ennen kuin se kerkesi edes kunnolla alkamaankaan. Ihan normaali tilanne pelissä, hyppäsin ottamaan palloa kiinni ja alas tullessa siitä samasta polvesta kuului taas rusahdus, ajattelin että ei voi olla totta, miksi! Pelasin pelin kuitenkin loppuun buranan voimalla ja pelin jälkeen polvi oli turvonnut ja kipeä. Sitten uudestaan magneettikuviin ja lääkärille soittoa Helsinkiin. Kuvista näkyi, että sisempi kierukka oli revennyt uudestaan vähän eri kohdasta vain.

Olin todella ja harmissani, en voinut uskoa että taas käy näin. Oli todella tyhjä olo, ei tiennyt miten päin olisi ollut kun oli niin paha olla kaikesta. Mulla oli kyllä luvat pelata kivun rajoissa, mutta ei siitä mitään tullut vaikka pelasinkin kunnon polvituella. Se kesä jäi sitten taas muutaman pelin mittaiseksi.

Ajattelin että nyt mä lopetan en vaan jaksa enää, kokoajan tulee vain vastoinkäymisiä vastaan ja aina pitää aloittaa uudestaan ja uudestaan. Syyskuussa sitten Helsinkiin uudestaan operoitavaksi ja se oli onneksi paljon helpompi ja nopeampi toimenpide. Rikkoutuneet kierukan palaset putsattiin pois ja hiottiin kierukan reunaa.

Keppien kanssa olin vain muutaman päivän ja sen jälkeen pian aloitettiinkin Suvin kanssa kova kuntoutus. Suvin kanssa on tehty ihan älyttömästi hommia ja Suvi on puskenut mua niin paljon eteenpäin, ja nyt ekaa kertaa tuntuukin siltä, että ei olisi ollutkaan mitään polvileikkauksia takana eli polvi on kuntoutunut todella hyvin. Kiitos Suvi!

Ekoilla fyssari käynneillä Suvin kanssa tehtiin paljon erilaisia liikkeitä etureisille. Polvileikkauksien jälkeen on tärkeää saada mahdollisimman nopeasti etureisi kuntoon, koska etureiden lihakset tukevat polvea. Mun fysioterapiakäynnit koostui alkulämmittelyistä ja koko kehoa koskevasta liikkuvuudesta. Sen jälkeen oli ihan kunnon treenin vuoro, jossa tuli hapottavia ja sykettä nostattavia liikkeitä koko kropalle monipuolisesti. Treenin jälkeen oli ihan mahtava tunne kropassa, koska ei ollut pitkään aikaan päässyt treenaamaan kunnolla. Lajin pariin oli paljon helpompi palata, kun oli saanut kohottaa kuntoa polven kuntoutuksen aikana.

Yhtenä tärkeimmistä polven kuntouttamisen harjoitteista koin polven hallinnan. Polven hallintaa treenattiin erilaisilla yhden jalan hypyillä tasapainolaudan päälle, aitahypyillä ja hypyillä boxin päälle. Niissä joutui paljon keskittymään ja hallitsemaan polvea, ettei se liikahtele miten sattuu. Hallinta liikkeillä pyrittiin saamaan ne pienetkin lihakset hereille, jotka tukevat polvea. Ne pienetkin lihakset ovat tärkeitä, koska pesiksessä tulee paljon äkkinäisiä liikkeitä.

Mulla kesti kauan aikaa, että pystyin juoksemaan, sillä juoksussa tärähdys tuotti kipua polveen. Kävin paljon vesijuoksemassa ja tekemässä paljon allas treenejä. Se todettiin hyväksi, koska vedessä ei tullut tärähdystä polveen. Nyt pystyn juoksemaan jo täysillä ilman kipuja.

Ilman Suvia ja hänen mahtavia kuntoutustreenejään en olisi yksin päässyt näin pitkälle.

Vaikka polvessa komeilee pienet nätit arvet niin kyllä nämä kaikki on jättänyt paljon isompia henkisiä arpia. Henkisesti loukkaantumiset on urheilijalle paljon kovempia iskuja kuin ne fyysiset, koska joutuu olla sivusta siitä rakastamastaan lajista. Mutta nämä iskut on kyllä kasvattanut henkisesti todella paljon ja oon oppinut nauttimaan kaikesta ihan eri tavalla. Kuntoutusta jatketaan edelleen, koska nyt siitä tehdään hyvä ja kestävä polvi. Niin vain siinä kävi, että en pystynyt lopettamaan pesistä ja edelleen jatkan pelaamista ykköspesiksessä. Jos nyt tulevana kesänä pääsisin vihdoin takaisin kovempana kuin koskaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *